Suunnistuskoulu

Lasten suunnistuskoulu 2026

Mäntsälän Urheilijoiden suunnistuskoulu on suunnattu erityisesti alakouluikäisille, mutta mukaan voi tulla jo hiukan nuorempanakin. Suunnistuskoulussa aikuinen on lapsensa turvana, kunnes taidot ovat kasvaneet sille tasolle, että lapsen voi päästää radalle itsekseen. Vanhemmat ovat siis kovin tervetulleita liikkumaan ja oppimaan suunnistuksen perustaitoja lapsensa kanssa. Aloittaa voi myös yläkouluiässä - suunnistus on kaikenikäisten laji, eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa kivaa harrastusta!

Suunnistuskoulu kokoontuu omiin harjoituksiinsa lauantaisin klo 11.  Ohjaajat opastavat suunnistuskoululaiset radoilleen ja ottavat heidät vastaan. Suunnistuskoulu kestää kerrasta riippuen 1-1,5 tuntia. Muista ilmoittautua tullessasi metsästä!

Ohjattuja suunnistuskoulukertoja on kuusi. Lisäksi tarjolla on monia lähiseudun Kompassitapahtumia, joissa pääsee suunnistamaan omalle taitotasolle sopivia ratoja joko yksin tai yhdessä kaverin tai oman aikuisen kanssa. Kompassitapahtumien osallistumismaksut sisältyvät suunnistuskoulumaksuun.

Suunnistuskoulun omat harjoitukset:

18.4.

Anttilan asukaspuisto, Ansaritien parkkipaikka

25.4.

Mustamäki, Pukkimäentien jatkeelta metsätietä vesitorninmäen alaparkkiin

2.5.

Mustamäki, Pukkimäentien jatkeelta metsätietä vesitorninmäen alaparkkiin

9.5.

Jurvala, Sälinkääntien varrella pyörätien alituskohdassa

16.5.

Hirvihaaran hiihtokeskus

23.5.

Hirvihaaran hiihtokeskus

Tarkempia tietoja kokoontumisista saat liittymällä suunnistuskoulun Whatsapp-ryhmään.

Lähialueen Kompassi-tapahtumia kevätkaudella:

20.4. Hyvinkää

4.5.  Espoo

13.5.  Lahti

27.5. Nastola

28.5. Helsinki 

 Kompassi-tapahtumat ovat lasten matalan kynnyksen suunnistustapahtumia, jotka tarjoavat mahdollisuuden suunnistaa erilaisissa maastoissa, kisailla ja saada kavereita. Tapahtumien radat suunnitellaan helpoiksi ja turvalliseen maastoon. Tapahtumissa on kilpa- ja harrastesarjoja 8-16 -vuotiaille. Harrastesarjoissa radan voi kiertää myös aikuisen tai kaverin kanssa.

Mitä maksaa ja mitä maksuun sisältyy?

Suunnistuksen jaostomaksu on 14-vuotiailta ja nuoremmilta 30 €. Jaostomaksun lisäksi tulee maksaa seuran jäsenmaksu suoraan MU:lle (12 €). 

Maksuihin sisältyy suunnistuskouluohjaus ja mahdollisuus saada koko kauden ajan ajankohtaista tietoa erityisesti lapsille suunnatuista lähialueen tapahtumista. Myös kilpailujen osallistumismaksut maksetaan. Kilpailuihin ilmoittautumistavasta saat lisätietoa ohjaajilta.  

Suunnistuskoululaiset on vakuutettu suunnistustapahtumissa suunnistuskoulun ajan. Halutessaan voi lunastaa suunnistuksen kilpailulisenssin ja sen yhteyteen koko loppuvuoden kattavan suunnistusvakuutuksen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset suunnistuskouluun tehdään etukäteen suunnistusjaoston nettisivujen lomakkeella.

Lisätietoja

Paljon tutkimisen arvoisia asioita löydät kuntosuunnistussivujen "Suunnistusaiheisia linkkejä" osiosta.

Mukaan treeneihin tarvitset ulkoiluvaatteet ja hyvät kengät, joiden kastuminen ei haittaa. Jos sinulla on oma kompassi, ota sekin mukaan. Tervetuloa suunnistamaan!

Kysy lisää: Kristiina Mäkinen, eeva.kristiina.makinen (at) gmail.com