Lumitykki

HIIHTOMAHDOLLISUUKSIEN PARANTAMINEN LUMITYKIN AVULLA

 

Lumitykki hankittiin kaudella 2014-2015 ja sen jälkeen tykkilunta on tehty vuosittain Hirvihaaran hiihto-olosuhteiden parantamiseksi. Tykkilumen avulla rakennetaan ja parannetaan Hirvihaaran hiihtokeskuksen latuja. Tykkilumi kestää säävaihteluita paremmin kuin luonnonlumi.

Lumen tykittäminen tapahtuu vapaaehtoisvoimin, joten joka vuosi avuksi tarvitaan runsas joukko reippaita tykkivahteja. Mukaan ovat tervetulleita niin aiemmin mukana olleet kuin uudetkin valvojat. 

Vapaaehtoisten valvojien avulla pystymme pakkasjaksojen aikana tekemään tykkilunta sään salliessa vuorokauden ympäri jopa seitsemänä päivänä viikossa. Sopiviin pakkasjaksoihin pyrimme reagoimaan nopeasti. Tykittämisen aloittaminen vaatii vähintään -4 pakkasastetta päivin öin useamman päivän ajan. Lunta tykitetään tarvittava ajanjakso ja määrä kauden alussa.

Tehtävä ei ole vaikea ja siihen perehdytetään. Valvojan tehtävänä on käytännössä valvoa, etteivät lumitykin suuttimet tai pumppu jäädy ja että lumitykin alusta pysyy puhtaana. Ongelmatilanteita esiintyy harvoin ja toimintaohjeet ovat selkeät ja kirjallisena paikanpäällä.

Valvontaa hoidetaan 4 tunnin vuoroissa vuorokauden ympäri. Itselle sopivista vuoroista saa esittää toiveita. Valvojien käytössä on lämmin taukotila, wc ja keittiö.

Kuvia lumen tykittämisestä aiemmilta kausilta.

 

LUMEN TYKITTÄMINEN KAUDELLA 2021-2022

 

Kaudelle 2021-2022 tarvitaan iso joukko vapaaehtoisia mukaan lumitykin valvontarinkiin!

Lumitykkejä ollaan käynnistämässä sään salliessa lähiaikoina Hirvihaarassa, ja uusia tekijöitä tarvitaan mukaan. Lumitykin valvontaan järjestetään koulutusta Hirvihaarassa keskiviikkona 1.12.2021 klo 18.

Asiasta kiinnostuneet uudet valvojat voivat ilmoittautua ja/tai kysyä lisätietoja Karilta 0400 272 147 (testiviestillä).

Lisätietoja lumen tykittämisen aloittamisesta ja etenemisestä päivitetään tilanteen edetessä. Ringissä mukana oleviin ollaan yhteydessä ja informoidaan vuoroista ensisijaisesti Nimenhuudon kautta sekä tekstiviestillä.