2019


11.3.2019 50 osallistujaa

Viimeiset sarjahiihdot hyvällä osallistujamäärällä. Kisojen jälkeen jaettiin sarjahiihtojen kokonaiskilpailujen palkinnot. Kokonaistilanne näkyvissä myös täältä. Kauden aikana yhteensä 71 hiihtäjää kävi reitin hiihtämässä, hienoa. 

Kiitos kaikille kilpailijoille, huoltajille sekä talkooväelle kisojen läpiviennistä. Sarjahiihdot järjestettiin läpi kolmen kyläseuran yhteistyönä - kyläseurat Veli, Verso ja Vilkas. 

Toivottavasti nähdään taas ensi kaudella!

Paula/Kyläseura Veli


4.3.2019 53 osallistujaa

Hienot kisat jälleen ja osallistujia taas yli 50 - hienoa! Säät ovat olleet haastelliset latujen kunnossapidon kannalta, mutta juuri ennen kisoja latukone jauhoi ladut hyvään kuntoon. Ensi viikolla on vuorossa viimeinen sarjahiihto perinteisellä ja heti kisojen tulosten valmistuttua ja kokonaispisteiden laskun jälkeen on yhteinen palkintotilaisuus, jossa jokaisen sarjan kolme parasta palkitaan siten, että palkinto-oikeus muodostuu kun on osallistunut vähintään kolmeen osakilpailuun. Kokonaispisteisiin lasketaan neljän osakilpailun yhteispisteet eli osallistumisesta kannustetaan. Kyläseura Veli jakaa myös mestaruuskisapalkinnot sarjahiihtojen päätöstilaisuudessa. 

Nähdään taas ensi viikolla!

Paula/Kyläseura Veli


25.2.2019 50 osallistujaa

Tänään osallistujaennätys tälle talvelle, yhteensä 50 hiihtäjää ladulla. Samalla hiihdettiin kyläseurojen mestaruushiihdot - jokainen kyläseura hoitaa palkintojenjaot omalla tahollaan. Kyläseura Veli jakaa omat mestaruuspalkinnot viimeisellä kerralla 11.3.2019. 

Ensi kerralla 4.3. hiihdetään viimeisen kerran vapaalla ja samalla kyläseurojen mestaruushiihdot. 

Paula/Kyläseura Veli


11.2.2019 46 osallistujaa

Osaa ehkä hämäsi, kun nimi löytyikin jo listalta ;o) Syy oli siinä, että kokeiltiin sitä, että kaikki ne hiihtäjät, joiden osalta oli jo maksettu kaikki osakilpailut, laitettiin lähtölistaan jo valmiiksi. Näin saadaan taas nopeutettua alkutoimia. Tätä tapaa jatketaan myös lopuissa osakilpailuissa. 

Tuloksia korjattiin 14.2.2019 M4 sarjan osalta, sieltä paljastui virhe, kun N/M4 sarjojen ajat siirretään käsiajanotosta Webscorer pohjaan. 

Mukavaa hiihtolomaa ja palataan sarjahiihtojen pariin jälleen 25.2.2019.

Paula/Kyläseura Veli


4.2.2019 45 osallistujaa

Kisat käytiin -7 asteen tuulisessa säässä. Hiihtäjiä oli 45, joista ennakkoon ilmotitautuneita oli 35. Ennakkoon ilmoittautuminen edesauttaa tulospalvelua ja tulokset saatiinkin pian kisan loppumisen jälkeen valmiiksi ja tulostettua seinälle. Edelleen ennakkoilmoittautumiseen kannustetaan, kisapäivän klo 14.00 asti saa ilmoittautua mukaan. 

Sarjahiihtojen palkitseminen oli alunperin puolet eli neljä osakilpailua, mutta koska yksi osakilpailu jouduttiin pakkasen takia perumaan, muuttuivat myös palkitsemisoikeudet. Eli nyt palkitsemisoikeus tulee kolmeen osakilpailuun osallistumisesta! Vielä on neljä osakilpailua edessä, ensi viikolla vapaalla hiihtotavalla, seuraavat kaksi osakilpailua ovat samalla kyläseurojen mestaruuskilpailuja ja 11.3. on viimeinen osakilpailu ja kilpailun jälkeen on palkintojenjako

Paula/Kyläseura Veli


28.1.2019 48 osallistujaa

Sarjahiihdot hiihdettiin -9 asteen tuulisessa säässä. Hiihtäjiä oli 48, joista 31 oli ennakkoon ilmoittautuneita. Ennakkoilmoittautumista on jatkettu tulevissa kilpailuissa kilpailupäivän klo 14.00 saakka ja toivomus on, että mahdollisimman moni ilmoittautuu ennakkoon. Tämä edesauttaa ajanottoa ja tulosten julkailua. Ja vaikka kävisi niin, että ennakkoilmoittautunut ei pääsekään osallistumaan, ei osanottomaksua veloiteta.

Nähdään ensi viikolla, vuorossa perinteinen hiihtotapa. 

Paula/Kyläseura Veli


21.1.2019 SARJAHIIHDOT PERUTAAN KOVAN PAKKASEN TAKIA! 


14.1.2019 1. sarjahiihdot, 44 osallistujaa

Hei, ensimmäiset sarjahiihdot takana ja 44 osallistujaa jo ensimmäisissä kisoissa, aivan mahtavaa! Ihan viimevuotisiin avauslukemiin (48) ei päästy, mutta ei kauaskaan jääty. Ja uusia hiihtäjiä mukana useampia, hienoa! Sää suosi siten, että päivän satoi lunta, mutta kisan aikana lumisadetta ei ollut. Latukone kävi ajamassa ladut juuri ennen kisoja eli olosuhteet olivat hyvät.  Ajanotto tehtiin WebScorer pohjalla ja varmistettiin vielä käsiajanotolla.

Ensi viikolla jatketaan perinteisellä hiihtotavalla, nähdään!

Paula/kyläseura Veli