Tapahtumat
Marianpäivätapahtuma
Marianpäivätapahtuma on menneinä vuosina järjestetty Marian ilmestymispäivänä Nummisten Seurojentalolla yhteistyössä muiden kylän seurojen kanssa. Perinteisesti Marianpäivänä on ollut Nummisissa leikkimielinen kisailu joen jakamana idän ja lännen välillä. Osallistumaan on päässyt helposti kävelemällä
Seurojentalolle ja laittamalla nimensä osallistujalistaan. Ohjelmassa on ollut lisäksi mm. kahvi- ja mehutarjoilu sekä lohikeiton ja makkaran myyntiä.
Päivän ajankohta periytyy jo kristinuskon varhaisilta vuosisadoilta, jolloin enkelivierailun uskottiin tapahtuneen tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua eli 25.3. Suomen luterilaisessa kirkossa Marian ilmestyspäivää vietetään ensijaisesti sinä sunnuntaina, joka sijoittuu 22.-28.3. väliselle ajalle. Jos tämä sunnuntai osuu palmusunnuntaiksi tai pääsiäispäiväksi, on Marian ilmestymispäivä lähin palmusunnuntaita edeltävä sunnuntai.
Talkoot
Kesän aikana järjestetään urheilukentän kunnostustalkoita. Lisäksi latujen teko ja ylläpito Nummisten ympäristöön hoidetaan talkoilla. Talkoilla hoidetut urheilukenttä, kaukalo ja ladut ovat kaikkien kyläläisten vapaassa kuntoilukäytössä. Talkoista ilmoitetaan seuran nettisivujen ajankohtaista palstalla. Kaikki innokkaat ovat tervetulleita yhteisiin talkoisiin. Mukaan voi ottaa omat haravat ja raivausvälineet. Talkoolaisille on tarjolla makkaraa ja mehua.