Armi Häkkisestä vuoden 2010 Kultahippuampuja

 

MU:n Ampumajaostoa edustava Armi Häkkinen on valittu Suomen Ampumaurheiluliiton vuoden 2010 Kultahippuampujaksi. Palkinto julkistettiin Ampumaurheiluliiton vuotuisessa kauden päätösjuhlassa eli Grande Finalessa, joka pidettiin 30.10.2010 Vierumäellä.

Kultahippuampuja valitaan liiton jäsenilta tulevien ehdotusten pohjalta, perusteena aktiivinen ja reilu Kultahipputoiminta. Armi on tähänastisista Kultahippuampujista nuorin, ja ensimmäinen Etelä-Suomen alueelta valituksi tullut.

Valinnan perusteissa Armin panosta ampumaurheilun edistämiseksi kiiteltiin erityisesti. Hän on ollut muun muassa  Riihimäen erämessuilla liiton osastolla tekemässä lajia tunnetuksi. Armi on myös joukkueessa yhteishengen luoja ja kaikkien kaveri. Aktiivisella harjoittelullaan hän kannustaa muita nuoria, ja on reilu kilpakumppani. Omassa seurassaan Armi on nuoresta iästään huolimatta esikuvana monille nuorille ampujille. Armi myös menestyy hyvin koulussa ja ystävystyy helposti muiden nuorten kanssa. 

Tuore vuoden Kultahippuampuja sai tiedon nimityksestään vain hetkeä ennen palkintojen jakamista. Hän oli liikuttunut saamastaan huomionosoituksesta, ja otettu liiton kiväärivalmentajien ja ennen kaikkea esikuvansa Hanna Etulan onnitteluista.

Toni oli myös mukana Grande Finalen juhlatunnelmissa Ampumajaosto puheenjohtajan ominaisuudessa. Hänen mielestään seuran saama tunnustus laadukkaasta nuoristoiminnasta sai nyt jatkoa, viime keväänä Ampumajaostolle myönnettiin Nuori Suomi Sinetti, ja heti perään seuran nuori jäsen ylsi tällaiseen upeaan yksilösaavutukseen. Toni antoi kiitosta tilaisuuden järjestelyistä, puitteet olivat juhlavat ja jaetut huomionosoitukset mieleenpainuvia. Jokainen palkittu tunsi varmasti ansainneensa saamansa tunnustuksen. Ruokakin kuulemma maistui, ja juttua riitti ampujien kesken.

Grande Finalessa palkittiin myös muita tällä kaudella menestyneitä ampujia. Heistä mainittakoon Vuoden ampujaksi nimetty Marko Nikko (SSG), joka on voittanut yhteensä seitsemän MM-kultaa kiväärisiluetissa.  Vuoden nuori ampuja on liikkuvan maalin poikien maailmanmestaruuden voittanut Tomi-Pekka Heikkilä.  Vuoden yllättäjiä ovat opiskelijoiden maailmanmestari Pauliina Frilander (Pieksämäen Seudun Ampujat) ja MM-kisojen poikien ilmakiväärin neljännen sijan voittanut Juho Kurki (Kankaanpään ampujat). Liiton erikoismaininnan ja Vuoden pistooliampujan tittelin sai Mira Suhonen (Kuortaneen Kunto), joka hankki Suomelle ensimmäisen olympiapaikan Lontooseen. Lista kaikista palkituista löytyy SAL:n sivuilta

Parhaat onnittelut kaikille palkituille, ja tietenkin Armille erityisesti!