Juttuja kaudelta 2017

Uusi kausi korkattiin yli 30 hengen voimin

Suunnistajien salivuorolla kävi vilske, kun joulutauolta palattiin juhlavasti edelliskauden menestyjiä ja ahkeroijia muistaen. Palkitsemisten jälkeen pelattiin totisemmin tai vähemmän totisesti sählyä kahdella areenalla ja lopuksi koppipalloiltiin yhtaikaa neljällä pallolla kisa aikuiset vastaan junnut. Maaleja kukaan tuskin ehti laskea, mutta taisivat juniorit olla niskan päällä tässä koitoksessa...

Vuoden suunnistajaksi nimettiin Liinu Nummela kolmesta SM-plaketista, ja myös muita nuoria SM-plaketisteja muistettiin. Vuoden kehittyjä on Valtteri kinnunen ja vuoden veteraaniksi valittiin MM-pronssia hisustanut Markku Laine.

Vuoden tyttö- ja poikasuunnistajien pokaalit menivät Ruuskasen perheeseen. Sekä Senni että Tuomas suunnistivat viime vuonna sarjojensa aluemestareiksi. Vuoden tulokkaita oli kuluneella kaudella kaksi; sarjan H6RR innokas suunnistuskoululainen Elmo Kyytinen sekä kilpailemisen D13-sarjassa hienosti aloittanut Silva Saarinen.

Ahkeruuspalkintoja jaettiin sekä kuntosuunnistajille että lasten sarjasuunnistuksiin osallistuneille. Nuoren ohjaajan palkinnon sai Jenni Janhunen.

Salivuorokausi jatkuu lauantaisin klo 17.30 lukion salilla, ja mukaan ovat tervetulleita kaikenikäiset suunnistusjaostolaiset perheineen!

Lasten korttelirastit aloittavat kevään suunnistuskauden

Kevään merkit, lasten suunnistuskoulu ja kuntosuunnistuskauden alku, saavat tänä vuonna seurakseen lasten korttelirastit. Ne ovat matalan profiilin tapahtumia, joihin voi tulla testaamaan rastien löytymistä. Kartta käteen ja rasteja etsimään Mäntsälän keskustaajaman kortteleista!

Korttelirasteja järjestetään neljänä torstai-iltana ennen varsinaisen suunnistuskoulun alkua. Ensimmäinen kerta on 16.3. ja kokoontumispaikka Riihenmäen koulun portilla. Korttelirastit ovat ilmaisia ja mukaan voi tulla saapumalla paikan päälle torstai-iltaisin klo 18.30. Karttaa annettaessa neuvotaan kartanluvussa alkuun. Tarvittaessa lasta saattaa oma vanhempi - kokeneemmat suunnistajanalut pärjäävät kortteleissa itsekseenkin. Monenlaiset kartat tulevat tutuksi - välillä testataan oikeaa suunnistuskarttaa ja välillä hiukan suurpiirteisempää katukarttaa.

Korttelirastien tarkemmat lähtöpaikat:

16.3. Riihenmäen koulun portti (Einontie)

23.3. Anttilan asukaspuiston parkkipaikka (Ansaritie)

30.3. Koskenrannan leikkipuisto (Koskenrannantie / Puukkomäenraitti)

6.4. Jurvala, Pikkumäentien kenttä

Jos suunnistuskärpänen pääsee puraisemaan, voi harrastusta jatkaa lasten suunnistuskoulussa, joka starttaa pääsiäisen jälkeen. Suunnistuskoulun, ja samalla kuntosuunnistuskauden aloitustapahtuma on Hirvihaaran kuntomajalla keskiviikkona 19.4. Sen jälkeen kokoontumiset jatkuvat viikoittain torstai-iltaisin.

Kuntosuunnistuksissa karttakävelykimppa 28.6.

Saaren Tornikallion kartalla järjestettävien kuntosuunnistusten yhteydessä saa halutessaan suunnistusopetusta. Karttakävelyryhmät kokoontuvat ke 28.6. klo 18, ja tarkoituksena on tutustua oppaan johdolla kuntosuunnistusrataan. Vauhtia ei pidetä, vaan keskitytään kartanlukuun ja kompassin käytön opetteluun. Karttakävelyyn kannattaa varata kaksi tuntia aikaa. Karttamaksu 6,-

Hippo-suunnistustapahtuma Sälinkään koululla 14.6.

Lasten Hippo-suunnistustapahtuma järjestetään Sälinkään koululla ke 14.6. klo 18. Illan aikana pääsee tutustumaan lasten kilparatoihin joko yksin tai kimpassa kaverin tai saattajan kanssa. Myös naapuriseurojen väkeä on mukana. Kutsu Nuorisosivuilla.

Tuomas ja Valtteri plaketeille SM-sprintissä

Sunnuntaina 17.9. kisattiin Helsingissä suunnistuksen sprinttimestaruuksista. Aamupäivän karsinnat antoivat jo odottaa Mäntsälän pojilta hyviä suorituksia finaaleissa, ja pojat osoittivat hyvää keskittymiskykyä ja hermojen hallintaa suunnistaen toisen ehjän suorituksen finaaliradalla. H14-sarjalainen Tuomas Ruuskanen nappasi heti ensimmäisissä SM-kisoissaan plakettisijan ollen viides. Valtteri Kinnunen suunnisti yhtä tasaisen varmasti sarjassaan H17 ja sijoittui kuudentena niin ikään plakettisijalle. Hieno veto pojilta!

Tulokset 

päiväpaikkaopastustulokset (ajallaan)
19.4.Hirvihaara, hiihtokeskus
Mäntsälä -Hyvinkää, tie 25
5 km Mäntsälästä Hyvinkäälle päin, Kuntomajantie

tulokset

väliajat

26.4.Kirkonkylä, Mallamäki
Mäntsälä - Vanha Porvoontie
2 km Mäntsälästä Sääksjärvelle

tulokset

väliajat

3.5.Pukkila, Iilijärvi
Mäntsälä - Lahti, tie 140
8 km Mäntsälästä Lahteen päin, Hautjärventie

tulokset

väliajat

10.5.Jokelanseutu, Pirkkalankallio
Mäntsälä-Helsinki, tie 140
16 km Mäntsälästä Helsinkiin päin, Halkiantie 1493

tulokset

väliajat

17.5.Saari, Tornikallio I
Mäntsälä - Lahti, tie 140
12 km Mäntsälästä Lahteen päin

tulokset

väliajat

24.5.Hermanonkimaa, Piva
Mäntsälä - Porvoo, tie 55
10 km Mäntsälästä Porvoon suuntaan, Onkimaantie

tulokset

väliajat

31.5.Numminen, Vaarakorpi
Mäntsälä - Pornainen, tie 1494
Nummisten kohdalta

tulokset

väliajat

7.6.Ohkola, Porakallio
Mäntsälä-Kellokoski, tie 1456
15 km Mäntsälästä Kellokoskelle päin, Linjatie

tulokset

väliajat

14.6.Sääksjärvi, Tynnyrkorpi
Mäntsälä - Porvoo, tie 55
7 km Mäntsälästä Porvoon suuntaan

tulokset

väliajat

21.6.Numminen, Hakkari
Mäntsälä-Helsinki, tie 140
8 km Mäntsälästä Helsinkiin päin

tulokset

väliajat

28.6.Saari, Tornikallio II
Mäntsälä - Lahti, tie 140
12 km Mäntsälästä Lahteen päin

tulokset

väliajat

2.8.Sääksjärvi, Venu
Mäntsälä-Sääksjärvi, tie 11732
3 km Mäntsälästä Sääksjärvelle päin

tulokset

väliajat

9.8.Jokelanseutu, Pirkkalankallio
Mäntsälä-Helsinki, tie 140
16 km Mäntsälästä Helsinkiin päin, Halkiantie 1493

tulokset

väliajat

16.8.Numminen, Vaarakorpi
Mäntsälä - Pornainen, tie 1494
Nummisten kohdalta

tulokset

väliajat

23.8.Ohkola, Porakallio
Mäntsälä-Kellokoski, tie 1456
15 km Mäntsälästä Kellokoskelle päin, Linjatie

tulokset

väliajat

30.8.Kirkonkylä, Riihenmäki
Mäntsälä - Lahti, tie 140
1 km Mäntsälästä Lahteen päin, Riihenmäentie

tulokset

väliajat

6.9.Sulkava, Lakeakallio
Sulkava-Lappila, tie 1431
4 km Sulkavalta

tulokset

väliajat

13.9.Pukkila, Iilijärvi
Mäntsälä - Lahti, tie 140
8 km Mäntsälästä Lahteen päin, Hautjärventie

tulokset

väliajat

 

Päästiin Suunnistusliiton joulukalenteriin! Mutta kuka on kuvassa?

Rauhallista ja onnellista joulunaikaa suunnistusväelle!

Suunnistusvuosi on taas paketissa, omanlaisensa. Kisarintamalla on ehkä ollut hiukan tavallista hiljaisempaa, mutta kuntosuunnistuksissa osallistujamäärät ovat sitävastoin kasvaneet. Myös kahden alueen am-yökisa ja tarkkuussuunnistuksen SM-tempokisa osoittavat, että talkoita osataan Mäntsälässä edelleen tehdä ja kisoja järjestää! Pidetään lippu korkealla myös ensi vuonna - edustetaan hirvipaidoissa ahkerasti niin kisoissa kuin leireillä, kuntosuunnistuksissa ja talkootehtävissä.

Kiitoksia kaikille, joukossanne on mukava toimia ja harrastaa!

Uuden kauden avajaiset ja samalla vanhan vuoden muistelot ja palkitsemiset pidetään salivuoron yhteydessä Mäntsälän lukiolla la 13.1. klo 17.30-19. Tervetuloa kaikki juhlimaan vuoden vaihtumista ja viime kauden menestyksiä, pelaamaan sählyä ja rupattelemaan kahvittelun lomassa.