Uutisia 2019

Iloinen tyttöviisikko Riihimäen pm -viesteissä 8.6.2019.

Pm -viesteistä pronssia MU:n tytöille!

 

Mäntsälän Urheilijoiden T13 -sarjan viestijoukkue taisteli itselleen upean pronssin pm -viestien 4x600m:llä. Tilastollisesti tytöt olivat ennen kilpailua neljänsiä, mutta sisukkaat urheilijamme lähtivät tietenkin pm -mitalia jahtaamaan. Tytöt antoivat muille tasoitusta myös ikänsä puolesta, sillä kolme neljästä oli 12 -vuotiaita ja vain yksi 13 -vuotias. Joukkueessa juoksivat Neea Taskinen, Silja Niemi, Saara Leinonen ja Marianne Salmi. Tytöt osallistuivat myös kuumassa hellekelissä 4x100m viestiin joukkueella: Marianne Salmi, Emma Kyyrä, Neea Taskinen ja Silja Niemi.  Joukkueen sijoitus 8.

 

Marianne ja Neea edustivat Tukholman Mini Maratonilla.

 

Mäntsälän Urheilijoiden yleisurheilijat Marianne Salmi ja Neea Taskinen edustivat viime viikonloppuna Tukholmassa junioreiden Mini Maratonilla. Juostava matka oli 2310m. Marianne saavutti podiumsijan juosten F13 ikäluokassa viidenneksi. Neean sijoitus F12 ikäluokassa oli ensikertalaisena kovatasoisessa kilpailussa 19. 

 

 

 

Vas. Marianne ja Neea Tukholman Mini Maratonilla 2.6.2019

 

Junnuotteluissa uusia ennätyksiä ja piirinmestaruus Mäntsälään

 

Uudenmaan piirin 9-15 vuotiaiden junnuottelut kilpailtiin Hyvinkäällä lauantaina 25.5. lähes 200 urheilijan voimin keväisen vaihtelevassa säässä. Ottelut sisälsivät ikäryhmän mukaan 3-5 eri lajia, joiden tulosten perusteella lasketaan taulukoista pisteet ja järjestys määräytyy kerättyjen pisteiden perusteella. Haasteellista oli saada onnistuneita suorituksia vaihtelevissa olosuhteissa erilaisissa lajeissa kesän ulkoratakauden ollessa vielä aluillaan.

Mäntsälän Urheilijoista mukana oli 7 kilpailijan iskujoukko. Saaliina oli kilpailukokemusta, uusia ennätyksiä ja yksi piirinmestaruus! Juoksumatkojen sähköisessä ajanotossa oli ongelmia ja niinpä monessa lajissa saatiin vain käsiajat. Mäntsälästä saatiin ongelmaan apua, kun liikuntasihteeri Bisterin suosiollisella avustuksella voitiin lainata maalikameraa kisajärjestäjille.

T15 sarjan 5-ottelussa Jenna Taskinen oli loistavasti kuudes tullen 80m aitajuoksussa toiseksi ja korkeushypyssä kolmanneksi. Ennätys tuli pituudessa ja keihäässä. T13 sarjan 4-ottelussa Marianne Salmi otti lajivoiton 800m juoksussa ja tuli lopputuloksissa kuudenneksi tehden ennätyksensä jokaisessa lajissa. Emma Kyyrä oli mukana ensimmäisissä virallisissa kilpailuissaan ja vain muutaman viikon harjoittelulla hän sai tasaiset suoritukset jokaisessa lajissa sijoituksen ollessa 15. Kuulantyönnössä tuli 10. sija.

T12 sarjaan saatiin Mäntsälästä kolmen osallistujan joukko: Hanna Mustonen oli lopputuloksissa 7. ottaen 800m juoksussa kolmannen sijan ja tehden ennätyksensä aidoissa ja kuulassa. Neea Taskinen oli 14. ja parhaat pisteet tulivat aitajuoksusta kuten Hannallakin. Silja Niemi oli lopputuloksissa 17. vaikka ei jalkavaivan vuoksi voinut osallistua 800m juoksuun. Kuulaa Silja pukkasi ylivoimaisen lajivoiton ja ennätyksensä edestä. Tässä sarjassa aitojen korkeus nousee selvästi ja Mäntsälän tytöt selvittivät ne hienosti.

T11 sarjan 3-ottelussa (60m, pituus, kuula) Anni Pakkanen onnistui tekemään jokaisessa lajissa uuden ennätyksensä ja lopputuloksena oli piirinmestaruus! Varsinkin kuulantyönnön toinen sija yllätti iloisesti pikajuoksun ja pituuden lajivoittojen ohella.

Kaikki kilpailuista innostuneille tytöille ja pojille on mahdollista käydä myös pelkästään kilpailuissa esimerkiksi jonkin muun lajin harrastamisen ohella. Kilpailuihin vaadittava lisenssi maksaa n. 10-30€ ja piirinmestaruuskisoihin yleisurheilujaosto hoitaa kaikki osallistumismaksut. Tiistaina 4.6. alkavaan yleisurheilukouluun mahtuu myös vielä mukaan.

 


 

 

2018 menestyneiden urheilijoiden palkitseminen

 

MU:n kevätkokouksessa palkittiin Mäntsälän Urheilijoiden v. 2018 menestyneitä urheilijoita. Samalla yleisurheilujaosto palkitsi Tomi Westermarckin lahjoittamilla pokaaleilla Kalle Sareniuksen ja Olli Pakkasen. Molemmat ovat tehneet seuran hyväksi suuren määrän talkootyötä yli jaostorajojen. Palkitut urheilijat: Vuoden urheilija Nico Järvinen, ammunta. Vuoden nuori urheilija Marianne Salmi, yleisurheilu. Vuoden aikuisurheilija Markku Laine, suunnistus. Puheenjohtajien pytty Ea Vuori, yleisurheilu. Vuoden lupaava nuori Silja Niemi yleisurheilu, Hanna Mustonen yleisurheilu, Sanni Sopanen jalkapallo, Ville Ukkola jalkapallo, Axel Mettenranta jalkapallo.

Vuoden joukkue T13, 4x600m yleisurheilu Senni Ruuskanen, Ellen Ylimartimo, Marianne Salmi, Ea Vuori

Vuoden valmentaja Ville Hellman jalkapallo.

 


 

 

Menestystä KLL:n valtakunnallisista maastojuoksuista.

 

Valtakunnallisista KLL:n (Koululiikuntaliitto) maastojuoksuista Vierumäeltä tuli hurja saalis mitaleja Mäntsälään. Mitalitili avattiin, jo heti ensimmäisessä startissa T11 (3-4lk) tyttöjen juostessa joukkuepronssia joukkueella: Tara Hautala 11., Sanni Sopanen 16. ja Milla Hirvonen 21.

Jatkoa saatiin, kun T13 (5-6lk) Marianne Salmi 6., Saara Leinonen 12. ja Ruut Eskelinen 18. ottivat joukkuekultaa! Marianne lisäksi pääsi vielä podiumille kuudennella sijallaan.

Ja mitalitili kasvoi, kun P13 (5-6lk) pojat olivat vuorossa. Otso Miettinen pinkoi henkilökohtaiselle hopealle upealla juoksullaan sekä joukkueena myös hopeaa. Otso 2., Aaro Nieminen 13. ja Luca Seppänen 20.

T14 (7lk) Ea Vuori ja P16 (8-9lk) Tuomas Ruuskanen täydensivät huikean päivän juoksemalla molemmat sarjoissaan pronssille. KLL:n kisamatkan järjestivät tänäkin vuonna mallikkaasti opettajat Hannele Mannerkivi ja Erkki Laine.

 


 

 

SM -maastoista Janakkalasta menestystä!

 

Janakkalassa käytiin SM –maastot 4.-5.5.2019, jossa MU:sta edusti Marianne Salmi, joka juoksi T13 –sarjassa kovatasoisessa kilpailussa viidenneksi kahden kilometrin matkalla.

M17 –sarjassa kilpaili neljällä kilometrillä hiihtäjänä tunnettu Tuomas Ruuskanen sijalle 22, kuudenkymmenenviiden maaliin juosseen juoksijan joukosta.  

N22 -sarjan 4 kilometrillä Roosa Pelkosen sijoitus oli 26. 

 

Tulokset: https://www.tilastopaja.eu/fi/

 

 

pm -maastoista Keravalta kultaa ja hopeaa!

 

Uudenmaan piirin (Uudy) maastojuoksut juostiin Keravalla lauantaina 27.4.2019. Mäntsälän Urheilijoista oli mukana neljä urheilijaa, joista kolme T13 –sarjassa; Marianne Salmi, Anni Suominen ja Emma Kyyrä sekä P9 –sarjassa Samu Taskinen.

Samu aloitti kilpailun hienosti aivan kärjen tuntumassa, mutta joutui taipumaan matkan edetessä Nurmijärven Yleisurheilun Topias Leinoselle. Keravalta kuitenkin hopeamitali kotiin tuomisina.

Kultamitalin toi Marianne Salmi suvereenilla voitollaan T13 –sarjassa. Samassa sarjassa debytoi kaksi MU:n tyttöä, Anni Suominen, joka juoksi hienosti kuudenneksi sekä Emmä Kyyrä, jonka kisa jäi valitettavasti kesken nilkan nyrjähdettyä epätasaisella alustalla.

 

pm –maantiejuoksuista kultaa ja hopeaa.

 

Uudenmaan piirin (Uudyn) piirinmestaruus -maantiejuoksut juostiin aurinkoisena lauantai-iltapäivänä 6.4.2019 Porvoon keskustan tuntumassa.  Kilpailijoiden reitti oli kilometrin mittainen ja ikäluokasta riippuen, juostiin yhdestä neljään kierrosta. Reitti kulki pitkin keväistä joen rantaa ja maalialue sijaitsi puiston laidalla.

Mäntsälän Urheilijoista oli mukana kaksi urheilijaa: T13 –sarjan Marianne Salmi, joka 3km matkalla juoksi ylivoimaiseen voittoon 13 juoksijan joukosta ajalla 11.40,6.

Hopeaa juoksi P9 –sarjan Samu Taskinen yhden kilometrin matkalla aikaan 3.47,9. Samun sarja oli kilpailujen suosituin peräti 17:lla osanottajalla. Tulokset: Tilastopaja.

Mariannelle kultaa 3km:n matkalta.
Samulle hopeaa 1km:n matkalta.

 

Silja tehtaili uusia ennätyksiä

 

Silja Niemi kohenteli uusia henkilökohtaisia ennätyksiään Raaseporissa sunnuntaina 7.4.2019 järjestetyissä Karis Telefon Indoors –hallikisoissa. Silja aloitti päivänsä hienosti sivuamalla korkeudessa ennätystään 125cm, josta neljäs sija. Pituudessa tuli kova parannus entiseen ennätykseen, peräti 23cm. Uusi ennätys ylitti 4 metrin rajan: 401cm ja sijoitus viides. Kuulassa paras tulos kantoi 7,35 ja niin ikään viidennelle sijalle. Huomioitavaa on se, että 12 -vuotias Silja kilpaili T13 –sarjassa ja tuloksissa hänen edellään olevat kilpailijat, olivat häntä vuotta vanhempia. Tulokset: Tilastopaja.

Silja tehtaili ennätyksiä 7.4.2019.

 


 

Hanna
Silja vasemmalla

Mäntsälän Urheilijoiden nuoret urheilijat tehtailivat loistavia tuloksia sekä uusia henkilökohtaisia ennätyksiä viikonloppuna eri puolilla Suomea.

 

Lauantaina 16.3. kilpailivat Silja Niemi (T12) Jyväskylässä 60m aidoissa tehden lähes sekunnin ennätysparannuksen. Uusi ennätysaika on 12,22. Kuulantyönnössä (2,50kg) tuli hopeaa tuloksella 7,57. Tulokset. Marianne Salmi (T13) kävi Lohjalla juoksemassa TalviJuoksuSarjan maantiejuoksun viimeisen osakilpailun. Marianne paransi omissa nimissään ollutta 3km:n reittiennätystä viidellä sekunnilla aikaan 11,58. Marianne kuittasi samalla oman sarjansa kokonaiskilpailun voiton. Tulokset.

Sunnuntaina 17.3. kilpailivat Pajulahdessa Jenna Taskinen (T15), joka pinkaisi 60m ennätykseensä lähes kymmenyksen parannuksen aikaan 8,52 sijoitus hopeaa sekä hyppäämällä korkeutta kauden parhaalla tuloksellaan 141. Pikkusisko Neea Taskinen (T12) pinkaisi niin ikään 60m:llä ennätyksensä 9,47, parannusta edelliseen ennätykseen reilut puolitoista kymmenystä. Saman sarjan Hanna Mustonen hyppäsi korkeudessa lähes ennätyksensä 134cm jolla hienosti hopeasija sekä juoksi vain vajaan sekunnin päähän ennätyksestään 1000m:llä aikaan 3.37,65.

Päivän urakoija oli Samu Taskinen (P9), joka 1000m:llä oli murskaavan ylivoimainen. Samu voitti toiseksi tullutta yli 17 sekunnin erolla juosten kauden parhaansa 3.51,28. Hopeaa vikkeläkinttuinen poika juoksi 40m:llä ennätysaikaan 7,11 ja pukkasi vielä kuulaa tuloksella 5,39, joka jäi vain seitsemän sentin päähän pronssimitalista. Tulokset.

 


 

 

Yleisurheilijoille mainioita tuloksia Tampereen hallikisoista

 

TJIG eli Tampere Junior Indoor Games kilpailtiin Tampereen Pirkkahallissa 8.-10.3.2019 yli 1700 ilmoittautuneen urheilijan voimin. Kyseessä on Suomen suurimmat, kansainväliset lasten ja nuorten hallikilpailut, joissa sarjoja on 10-17 -vuotiaille. Suosituimmissa lajeissa osallistujia on ikäluokkaa kohti jopa yli sata joten kirittäjiä riittää varmasti kaikentasoisille kilpailijoille. Suurten kisojen tunnelmaa toivat myös ennen finaaleja pidetyt urheilijaesittelyt suuren katsomon edessä. Palkintojenjakajina nähtiin mm. vastikään EM-halleissa nelossijan ottanut aituri Reetta Hurske sekä korkeushyppääjä Ella Junnila.

Mäntsälän urheilijoista mukana oli 6 hengen iskuryhmä. 1000m: llä juoksivat Samu Taskinen P10 sarjassa, T12 sarjassa Neea Taskinen ja Hanna Mustonen sekä T13 sarjassa Marianne Salmi. Marianne nousi kuudenneksi loppukirinsä ansiosta halliennätysajallaan 3:20,70. Hanna oli 9. ennätysajallaan 3:36,79 ja Neea oli 13. (3:52,12). Samu oli juoksussaan 14. (3:54,63) suurelta osin vuotta vanhempien seurassa.

Hanna osallistui myös korkeushyppyyn ja oli ennätystuloksellaan 135cm lopputuloksissa seitsemäs. Pituushypyssä Hanna oli 23. ennätyksellään 404cm. T15 sarjassa Jenna Taskinen juoksi 60m aitajuoksussa ajan 11,39 ja sijoituksen 36. T11 sarjassa Anni Pakkanen onnistui tekemään jokaisessa lajissaan ennätyksensä. Pituushypyssä tuli paras onnistuminen: kolmas sija tuloksella 434cm. 60m juoksussa Anni pääsi A-finaaliin ja sijoittui kuudenneksi ajalla 9,17. 60m aidoissa sijoitus oli 13. ja korkeudessa tuloksena oli 9. sija 124cm ylityksellä.

 

Yleisurheilijoiden hallikausi jatkuu kaikille avoimilla kisoilla Moniksella su 31.3. Lajeina on iästä riippuen 10m ja 20m juoksut, korkeus ja kuula. Lisätiedot ja ilmoittautuminen nettisivujen kautta https://www.mantsalanurheilijat.fi/jaostot/yleisurheilu/

 


 

 

Anni ja Samu tuplamitalisteiksi pm –halleissa.

 

Uudenmaan piirin (Uudyn) pm –hallit kilpailtiin lauantaina 26.1.2019 Helsingin Liikuntamyllyssä. MU:n yleisurheilijoita oli mukana yhdeksän nuoren joukkue. Kisojen alkumetreillä mitalitilin avasi näyttävästi T11 Anni Pakkanen hypäten pituudessa reiluun voittoon uudella halliennätystuloksellaan 4,09m. Anni oli kilpailun ainoa yli neljän metrin hyppääjä. 60m:llä Anni juoksi tiukassa kisassa hopealle ennätystuloksellaan 9,19.

P9 Samu Taskinen juoksi 1000m:lla ylivoimaiseen voittoon siirtyen juoksussa kärkipaikalle heti alkukiihdytyksen jälkeen. Samu kasvatti matkan edetessä etumatkaansa ja lisäsi sitä vielä huiman loppukirin myötä lähes kahdeksaan sekuntiin, loppuaika 4.06,35. Mitalitiliänsä Samu kasvatti vielä kuulantyönnön hopeamitalilla ennätystuloksellaan 5,75m.

Viidennen mitalin MU:lle toi T13 Marianne Salmi juosten 1000m:llä hopealle tiukan loppukirikamppailun jälkeen halliennätysajallaan 3.21,17. Marianne pinkaisi myös 60m:llä ennätyksensä 9,52.

Uusia ennätyksiä tehtailivat T15 Jenna Taskinen juosten 60m:llä erävoittoon ajalla 8,74 ja korkeudessa ylitettyään 140 ollen lopputuloksissa viides.

T13 –sarjassa 12 –vuotias Silja Niemi juoksi 60m:llä 9,08, sadasosan päähän ennätyksestään ollen seitsemäs vuotta vanhempien kilpasiskojen seurassa. Kuulantyönnössä Siljalla oli sama sijoitus tuloksella 7,17m. Vuotta vanhempien kanssa kilpaili niin ikään Neea Taskinen 1000m:llä kauden parhaalla tuloksellaan 3.53,30 ja kuulantyönnössä ennätystuloksellaan 5,71m. Hienosti ensimmäisissä hallikisoissa debytoi Anni Suominen, joka T13 –sarjan 1000m:llä juoksi ennätysajakseen 4.12,60. T11 –sarjassa Helmiina Putus juoksi 60m:llä selvään erävoittoon ensimmäisen kerran 10 sekuntia alittavalla ajallaan 9,96. T9 –sarjassa Essi Lopperi ahkeroi ennätykset molemmissa lajeissaan juosten 40 metriä aikaan 8,67 sekä pituudessa 2,37m.

Kilpailun alussa juostiin seurojen välinen 8x200m viesti, jossa sääntöjen mukaan joukkueessa pitää olla tyttöjä ja poikia jokaisesta ikäluokasta. Koska MU:n joukkueessa juoksi vain yksi poika, juoksi MU:n joukkue kilpailun ulkopuolella. Joukkueessa juoksivat Essi Lopperi, Samu Taskinen, Helmiina Putus, Anni Pakkanen, Neea Taskinen, Silja Niemi, Marianne Salmi ja Jenna Taskinen. MU:n joukkue tuli erässään toiseksi ja kokonaistuloksissa aika sijoittui epävirallisesti kahdeksanneksi.

Tulokset: Tilastopaja.eu

 

 

 

Kuvia Uudyn pm -maastoista Keravalta 27.4.2019.

Kuvia Uudyn pm -maantiejuoksuista Porvoosta 6.4.2019.

Kuvia MU:n urheilijoista yleisurheilun suurtapahtuma Tampere Indoor Junior Gamesista (TJIG) 8. - 10.3.2019

 

 

 

 

 

 

 


 

Kuvia Uudyn pm -halleista Helsingin Liikuntamyllystä 26.1.2019.