Menestystä loppukauden kilpailuissa

MU:n edustajat nuorten kiväärin SM-kisoissa

 

Ampumaurheilun ulkoratakausi alkaa tämän kesän osalta kääntyä lopuilleen. Mäntsälän Urheilijoiden nuoret ampujat ovat jälleen saavuttaneet menestystä kansallisissa kilpailuissa.

Mikkelissä pidettiin 23.-24.7. 50 m kiväärilajien nuorten SM-kisat. Lauantaina MU:n tytöt voittivat 3x20 laukauksen asentokilpailussa sarjan N16 joukkuekultaa tuloksella 1509 pistettä. Henkilökohtaisissa tuloksissa Armi Häkkinen ylsi sijalle 4, Susanna Simola sijalle 5 ja Riikka Määttä sijalle 10. Sunnuntaina joukkueen kultajahti jatkui, kun tytöt voittivat sarjan N16 makuuasentokilpailun tuloksella 1125 pistettä. Tässä kisassa Armi Häkkinen oli viides, HennaViljanen seitsemäs, Susanna Simola kahdeksas ja Riikka Määttä 11:s.

Laukaalla kilpailtiin 22.-24.7. pistoolilajien Suomen mestaruuksista. Essi Kuisma sijoittui 25 m pistoolin sarjassa N16 neljänneksi.

Nuorten ampujien kauden päätapahtuma, Kultahippufinaali, kisattiin 6.8. Joensuussa. MU:n kilpailijoiden parhaan henkilökohtaisen tuloksen ampui Henna Viljanen, joka sijoittui 25 m pienoispistoolin sarjassa 14T kolmanneksi. Kun vielä Armi Häkkinen oli samassa sarjassa viides ja Essi Kuisma 11:s, niin kokonaisuutena hyvän tuloksen ampuneet tytöt voittivat pistoolissa joukkuekultaa. 50 m kiväärin sarjassa 14T MU:lla oli myös tasainen joukkue: Henna Viljanen oli 11:s, Armi Häkkinen 12:s ja Jenna Kuisma 14:s. Näillä tuloksilla heltisi sarjan joukkuepronssi.